Aloitin tämän päivän Oulussa, rakkaassa kaupungissa. Synnyin sinne, kasvoin siellä ja lähdin sieltä. Heräsin tänä aamuna siellä ja aloitin uuden yrittäjän ensimmäisen päivän siellä. Sattumalta olin suunnitellut kalenterin näin. Mietin vähän huvittuneena, oliko se sattuma vai jokin tarve hakea vauhtia juuriltani. Tiedän, miten ihimiset siellä puhuvat, kulukevat ja kattovat. Olen muuttanut sieltä pois 20-vuotiaana. Työskennellessäni nyt Oulussa olen samaan aikaan sisällä, jossakin minkä tunnen ja samalla monet asiat ovat etäisiä. Kuulostaa ihan työnohjaajan roolilta.
Vuosi sitten tein päätöksen toteuttaa unelmaani ryhtyä yrittäjäksi. Halusin tehdä sitä, missä koen olevani hyvä, käyttää hyväkseni monipuolista kokemustani, koulutusta ja ammattitaitoa. Halusin haasteita, jossa tarvitaan luovuutta. Koin jo silloin, että tein paljon ”mukatöitä”, mistä nyt puhutaan.”Mukatyö” vei kohtuuttomasti energiaa ja antoi vähän. Ajatukseni yrittäjyydestä olivat epävarmoja, minulla ei ollut tietoa ja epäilin kykyäni. Vuosi sitten elokuussa, palattuani Oulusta lomalta, istuin pöllähtäneenä Helsingin kaupungin NewCo yrittäjä infossa, minkä jälkeen sain ajan yritysneuvojalle. Sekavat ajatukset saivat keskustelussa muotonsa. Yritysneuvoja rohkaisi jatkamaan, antoi neuvoja liiketaloussuunnitelmasta, rahoitus-, kannattavuus- ja myyntilaskelmasta, eläkkeistä, vakuutuksista, starttirahasta, kilpailutuksista, kirjapidosta ja -pitäjästä ja markkinoinnista. Minulle tuli hallinnan tunne, voin edetä vain asia kerrallaan ja saan apua. Apua ja tukea olen tarvinnut ja saanut. Tiedän myös, mistä tarvittaessa saan sitä lisää.
Merkittävä hetki oli, kun aloin puhumaan suunnitelmastani ääneen. Olin varovainen ja tarkkailin ihmisten reaktioita. Yllätyksekseni sain rohkaisevia palautteita. Ehkä jotkut näkivät parhaaksi olla kommentoimatta. Kannustusten määrä on ollut huima. Epävarmoina hetkinä on löytynyt kuuntelijoita ja rohkaisijoita. Olen onnekas ja kiitollinen näistä tyypeistä. Me ollaan yhdessä naurettu paljon ja unelmoitu mahdottomasta. Mutta mahdoton ei voi muuttua mahdolliseksi ilman unelmointi.
Markkinoinnin koin ja koen vaativimmaksi. Sosiaalityöntekijänä asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista, puhelinvastaaja on täynnä viestejä ja sähköposti tukossa. Miten ihmeessä joku osaa soittaa minulle? Sitä olenkin ihmetellyt. Asiakkaita on tullut tuttujen verkostojen kautta ja myös tuntemattomien. Joku halusi työnohjaustani Oulusta ja sitten siellä olikin kolme ryhmää ja pian neljäs. Olen soitellut ja tarjonnut palveluja ja sekin on toiminut. Tärkeintä on ollut olla läsnä satasella, kun tapaa ihmisiä. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita pitkästä ja monipuolisesta sosiaalityönkokemuksesta, työnohjauksen kokemuksista ja täydennyskoulutuksista. Hienoa on kokea, että voin olla avuksi. Tämä puro etsi uomaansa ja löytää väylän.
Kaikki yhteydenotot ja tapaamiset eivät ole johtaneet yhteistyöhön. Kun on kysymys vahvasti vuorovaikutteisesta työstä, niin aika nopeasti intuitiivisen tiedon kautta selviää yhteistyön mahdollisuus. Jollakin lailla ajattelen, että vaikka meidän yhteistyö ei alkanut, he voivat arvioida minun olevan sopiva johonkin toiseen tilanteeseen. Tapaamisissa olen oppinut eri ammateista, organisaatioista, viitekehyksistä, eri-ikäisistä ja erilaisista ihmisistä. Voin myös vinkata tästä verkosta palveluja muille. Markkinointi jatkuu ja tietysti minulla on markkinointisuunnitelma, nettisivut ja some, mutta eniten pidän yhteydenotosta puhelimitse.
Jännitin, kun aloin kertomaan suunnitelmistani silloisessa työpaikassa. Useat työtoverit olivat innoissaan ja kannustivat. Minua siunattiin työhuonekaverilla, joka kuunteli ja kuunteli ja sitten taas ihmetteli ja iloitsi, kun tuli joku työtarjous. Oli myös niitä, jotka kauhistelivat, mitätöivät ja eivät oikein osanneet sanoa mitään. Se oli opettavaista. Sain tai jouduin vielä kertaamaan suunnitelmani ja sen mahdolliset kuopat ja esteet. Onneksi osan esteistä voi vain ohittaa ja jatkaa matkaa. Minun ei tarvitse miettiä, mitä muut tekevät tai ajattelevat, kun itse tiedän, mitä teen ja haluan tehdä. Kun olin puhunut asiasta töissä suunnitelmat muuttivat entistä todemmiksi ja ilmoitin viimeisen työssä olo päivän. Viimeisen työpäivän Facebook postaukseen, tuli sellainen määrä kannustusta ja rohkaisua, että heikkoina hetkinä palaan lukemaan niitä. Kiitos Ihmiset!
Tässä ja nyt minä sitten olen täyspäiväisen yrittäjän ensimmäisessä illassa. Kolme työnohjausryhmää Oulussa takana ja paluu Helsinkiin. Huomenna on yrittäjyyden toinen päivä ja nokka kohti Hyvinkäätä. Pian sammutan lampun tältä päivältä ja huokailen tyytyväisenä muutaman kerran. Noutopitsan loput pitää laittaa jäkaappiin.
Ai niin, starttiraha on myönnetty ja kilpailutuksistakin selvitty.
Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille ja erityisesti mua rakastavalle perheelle!