Halusin kokeilla podcastien tekemistä aiheesta, miten taide ja luovuus tukevat johtajuutta ja esimiestyötä. Ajattelen, että olemme arjessa luovempia kuin huomaamme olevamme. Podcastejä varten keskustelin viiden johtajan ja esimiehen kanssa. Nauhoitukset päätin tehdä puhelimella omassa kodissani ja luotin, että onnistumme kertanauhoituksella. Leikimme radiota. Nauhoitustilanteet olivat leppoisia ja haastateltavatkin tuntuivat tyytyväisiltä. Tähän asti selvisin erinomaisesti
Kun aloin tarkastella äänityksiä tarkemmin huomasin, että nyt ei ole mennyt putkeen. Samalla ymmärsin, kuinka kokeilukin vaatii valmistelua ja teknistä osaamista ,mitä minulla ei ollut. Ymmärsin, että innostukseni oli vienyt kovaa vauhtia eteenpäin ja muusta olin viis veisannut. Koin tulevani kuilun partaalle ja putoavani häpeään.
Häpeissäni päätin vaieta asiasta ja ainakin sivuuttaa sen. Jos podcastit tulisivat puheeksi, niin vaikenisin tai vaihtaisin puheenaihetta. Päätin, etten olisi yhteydessä keskusteluvieraisiin tai ihmisiin, joille olin puhunut podcasteistä.
Nielisin asian itsekseni. Maailma vaikutti yllättäen kapealta ja pelottavalta. Kävelin kotona ympyrää ja mietin katoamista. Häpeäntutkija professori Brenè Browinin ajattelin olevan tietämätön siitä, mitä on todellinen häpeä. Oleminen häpeän muurin takana tuntui helpommalta kuin tulla esille keskeneräisenä ja näyttää kasvonsa, saati antaa ihmisten kuunnella podcastit.
Kävellessäni tarpeeksi kauan ympyrää mieleni kierroksissa alkoi kyteä rohkeus ratkaista asia. Vaihtoehtoja oli jättää asia sikseen ja pahoitella haastateltaville tilannetta tai tehdä jotakin. Rohkeus kutsui tekemään jotakin, mikä ei välttämättä olisi sankarillista vaan vaatisi itsensä paljastamista ja keskeneräisyyden hyväksymistä. Halusin opetella rohkeutta ja otin luurin käteeni ja pyysin ystävältäni Seppo Louhelta apua. Hän puhui äänitykseen liittyvistä asioista, joista en ymmärtänyt tuon taivaallista. Sana editointi vaikutti etäisesti tutulta. Se oli ensimmäinen askel häpeästä ja jollakin tavalla avautui mahdollisuuksia.
Ja sitten se ,kun hyväntahtoinen sukulaiseni lupautui ja otti ammattimaiset ohjat käteensä editoinnissa. Istun hänen studiossaan ja en meinannut kestää itseäni. Hän kuuntelee tarkasti puhetta. Painaa korvan kohti konetta ja kysyy: Mitä se sano? Hän haluaa, että puheemme on meille eduksi. Olen hänen luonaan tuntikausia kahtena päivänä. Pala palalta häpeä väistyy. Juttelemme, miten puhua paremmin, miten lopettaa joo -sanan hokeminen keskustelussa, luottaa itseensä ja keskustelukaveriin.
Juttelemme kyllä kaikesta muustakin. En voi kuin ihailla Jake Voutilaisen pinnaa tämän keskellä.
Professori Brenè Brown sanoo, että rohkeutta voi oppia. Brownin mukaan rohkealla johtajalla on seuraavia ominaisuuksia. Hän uskaltaa olla haavoittuva, elää arvojensa mukaan,luottaa tiimiinsä ja opettaa nousemaan epäonnistumisesta. (Talentia-lehti 7/2020 – Kristiina Koskiluoma)
En väitä, etteikö minua arveluta laittaa podcastejä nettiin. Jokin sisälläni kuitenkin vaatii ottamaan riskin ja haluaa tulla esille epätäydellisenä. Jokin kehottaa oppimaan ja kasvamaan, vaikka en ole varma, mihin suuntaan olen menossa.
Koen iloa ja kiitollisuutta, että minun lähelläni oli avuliaita ihmisiä, joihin olin yhteydessä ja joihin saatoin luottaa, ammattilaiset Jake Voutilainen ja Seppo Louhi
Erityiskiitos teille, jotka leikitte kanssani radiota: Sanna Teiro, Leila Vasama, Piritta Hannonen, Johanna Rönkkö ja Joonas Korhonen . Keskustelut olivat avartavia arjesta ja siinä olevista luovista hetkistä ja taiteesta. Niiden merkitys oli niin suuri, etten paina deleteä.
Tervetuloa kuuntelemaan podcasteja taiteen ja luovuuden merkityksestä johtajuudessa ja esimiestyössä.
https://soundcloud.com/kirsi-marttinen-199901934/sets/sopivasti-toisin
yksi kommentti
Upeaa Kirsi, että kirjoitit kokemuksestasi. Kaikki ei mene aina niin kuin ajattelee tai toivoo, mutta kuinka monella on rohkeutta tunnustaa se. Olet rohkea Nainen! Kiitoksia että olen saanut tutustua sinuun ja kulkea kanssasi tämän kahden vuoden matkan.