Kun viikatemies käy kylässä ja mitä esimieheltä toivotaan

Olen työnohjannut ja tavannut kuukausittain erästä työryhmää, joka työskentelee vaikeassa tilanteessa olevien miesten asumisyksikössä. Miehillä on pitkähistoria päihteiden käytöstä, mielenterveys ja muita terveysongelmia, asunnottomuutta, yksinäisyyttä, arjen hallinnan ongelmia ja joillakin kokemuksia vankilasta. Heillä on myös ystävyyttä ja toveruutta. Osalla on lapsia, joihin ei ole ollut yhteydessä ja särkyneitä parisuhteita. Kun olin lapsi isäni puhui puliukoista ja piti heitä aika harmittomina. Kuulin kerran, kun eräs lapsi kysyi isältä nähtyään katujen miehen, mikä tuo on? Isä vastasi, että joulupukki taitaa lomailla.

wow

Tuossa asumisyksikössä viikatemies on aika tuttu kulkija. On aina henkilökunnalle pysäyttävää, kun löytää kuolleen asukkaan. Voi olla, että muutama tunti aikaisemmin on tavattu ja vaihdettu kuulumisia. Ruumiin löydettyä on rauhoitettava itsensä. Kun on soitettu apua, niin siinä samalla pitää tukea myös samassa soluasunnossa asuvia. Ohjattavat kuvasivat, kuinka tunnelma on tuolloin arvokas ja hiljainen. Kun vainaja on viety pois ja asiasta ilmoitettu viranomaisille, työntekijöiden työ tapahtuman suhteen ei lopu tähän.

Hiljainen ja näkymätön työ

Alkaa hiljainen ja näkymätön työ asukkaiden keskuudessa ja vainajan omaisten kanssa. Huonokuntoiset miehet reagoivat monella tavalla. Oma kuolema on tullut lähemmäksi ja tekemätöntä ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Joku voi tarttua pulloon holtittomasti, toinen voi olla omissa oloissa ja kolmas haluaa puhua työntekijöiden kanssa. Millainen suhde vainajaan on ollut vaikuttaa asuinkaverin suruun. Joskus tuttavuus ja ystävyys on voinut olla pitkä. Suru on samalla yksityinen ja yhteinen. Työntekijöille on annettu ohjeita, että voivat ohjata asukkaita mielenterveyspalveluihin. Suru ei kuitenkaan ole diagnoosi niin kuin ei yksi lempisanoistani, alakulo. Työntekijän läsnäolo on heidän mukaansa riittävä ja antaa myös mahdollisuuden yhteiselle surulle. Työntekijät osaavat arvioida, milloin tarvitaan terveydenhuollon palveluja tueksi.

Ja kohta soi puhelin. Kuolleen omaiset saatuaan tiedon haluavat tietää viime hetkistä. Jos yhteyttä ei ole pidetty pitkään aikaan, kysellään työntekijöiltä, millainen henkilö vainaja oli, miten hän puhui lapsista, elämänkumppanista ja sukulaisista. Asumisyksikön työntekijät ovat kuulleet usein asukkaiden tarinan. He myös tietävät asukkaan hyvistä ajoista, toiveista ja pettymyksistä. Minulle he puhuvat arvostavasti asukkaista ja myös siitä, miten tapahtumat ovat joidenkin kohdalla jotenkin traagisia. Omaiset saattavat soittaa useasti ja heilläkin voi olla syyllisyyden ja häpeän tunteita. Joku on voinut ajatella käydä tervehtimässä, mutta se on jäänyt.

Viikatemiehen vierailun jälkeisestä työtä asumisyksikössä on vaikea sanoittaa tarkasta. Mikään työn vaativuuden arvio tai lomake ei taivu tähän. Etäinen esimies toisella puolella kaupunkia voi odottaa, että arki rullaa ja tyhjälle paikalle valitaan uusi asukas mahdollisimman pian.

Esimiehen empaattisuus

Keskusteluissa toistuvasti toivotaan esimieheltä empaattisuutta. Pahimmalta on tuntunut, kun yksikössä tapahtuneita kuoleman tapauksia on kokonaan sivuutettu. Vaativa työ sivuutetaan ja puhutaan arjen asioista. Tärkeitä nekin ovat, mutta mikä on oikea aika. Kun on näin raskaiden asioiden kanssa tekemisissä usein, niin esimieheltä odotetaan kysymystä, voinko olla avuksi. Toivottiin myös tsempin toivottamista.

Työnohjaajana en pidä työntekijöiden toiveita mahdottomina. Pientä pysähdystä, läsnä oloa ja halua auttaa. Näiden ihmisten työ jää usein varjoon, jonnekin laidalle niin kuin asumisyksiköiden asukkaidenkin elämä ja kuolema. Toivon, niin ettei vain nähtäisi yhtä puolta tai mustaa ja valkeaa, ohjeita ja pykäliä. Katselisimme työntekijöitä, asiakkaita ja meitä ihmisiä.

Olen saanut työnohjausryhmältä luvan kirjoittaa tästä aiheesta.

Työnohjaus siirtää varjoja

Elokuun aamuna mennessäni työhuone Kulmaan huomasin varjon ikkunassa. Ajatukseni pyörivät hetken varjoissa. Niissä, joiden kanssa elän ja miten ne muuttavat muotoa. Muistin erään mobiilin, jonka varjot liikkuvat ja muuttuvat valon siirtyessä ja liikkeessä. Mobiilin katsominen aikoinaan oli minusta rauhoittavaa.

kulma1

Aamun asiakas kertoi työelämänsä haasteista ja mietti, miten ne vaikuttavat häneen ja mitä hän haluaisi muuttaa. Keskustelu polveili kokemuksesta omien voimien vähenemisestä ja työmäärän kasvusta. Hänen työryhmässään oli myös henkilöiden välisiä ristiriitoja. Esimiehenä hänen on selviydyttävä omista töistään ja varmennettava, että työntekijät myös selviävät ja voivat hyvin töissä.

Kävimme läpi tilanteita, joista hän on selvinnyt. Mietimme hänen voimavarojaan tilanteissa, jotka olivat olleet vaikeita. Tunteiden kirjo oli iso onnistumisesta epäonnistumisen pelkoon. Keskustelussa puimme suhteita työntekijöihin ja hänen saamaansa kriittistä palautetta. Mietimme myös, mitä tästä kaikesta voisi oppia. Keskustelun edetessä asiakas huomasi itse mahdollisuuksia toimia toisella tavalla, joita työnohjaajana vahvistin. Tehtäväni oli vahvistaa hänen vaihtoehtojaan. Arvioimme myös niiden vaikutusta arjessa.

Tapaamisessa huomasin asiakkaan olemuksen muuttuvan rentoutuneemmaksi, ja hän myös välillä naurahti. Vaikeat asiat olivat saaneet muodon. Tärkeää oli sanallistaa omia kokemuksia, tunteita ja toimintatapoja ja samalla ulkoistaa niitä. Lopuksi hän sanoi, että tilanne on edelleen vaikea, mutta siitä voi selvitä pala palalta. Sovimme tällä kertaa, että jos tilanne huononee, voimme tavata sovittua aikataulua nopeammin.

Kun lähdin työhuoneelta, huomasin varjon ikkunassa siirtyneen. Ei se kokonaan poistunut – mutta siirtyi.

kulma2

Työnohjaus on yksi keino siirtää varjoa. Puhuminen antaa uusia näkökulmia, ulkoistaa tilanteita ja asioita voidaan määritellä uudelleen.  Samalla mietin, miten voimme liikutella omia varjojamme. Aina voi liikkua ja siirtyä valossa toiseen kohtaa. Varjo ei jämähdä paikalleen. Se on myös liikkeessä ja muutoksessa.

 

Kaupunkikierros on kannanotto asunnottomuudelle

Työskentelin Maunulan terveysneuvontapisteessä 2000-luvun alussa ja tein myös etsivää työtä löytääkseni piikkihuumeita käyttäviä, jotka eivät olleet palvelujen parissa. Päivystin  Maunulan vanhalla ostarilla ruiskut, neulat ja kondomit repussa silloisen työparini Mika Mikkosen kanssa. Tuolloin jos minulle olisi kerrottu, että tulen vielä olemaan Maunulassa opastetulla kävelykierroksella, jota vetää entinen asunnoton, en olisi sitä uskonut. Niin kävi. Pääsin lähiökierrokselle, mikä on kannanotto asunnottomuudelle.

Kalliola on kehittänyt mainion tavan kertoa Helsingin asuinalueista toisenlaisen tarinan. https://www.himastrada.fi/kierrokset/    Tärkein viesti on:

Asunto on ihmisoikeus!

Jatka lukemista Kaupunkikierros on kannanotto asunnottomuudelle

Käykö tyhmänkin viisaasti, kun vaikenee?

Tänään 2.2.2019 Helsingin Sanomissa Laura Saarikoski kirjoittaa, kuinka palattuaan Suomeen Yhdysvalloista, hän on joutunut opettelemaan uuden puhetavan. Tuntemattomia ihmisiä ei sovi puhetella. Saarikoski kokee itsensä näkymättämäksi, kun ympärillä ei ole enää smalltalkia. Hänen mukaansa smalltalkin tarkoitus ei ole avautuminen tuntemattomalle, vaan hänen huomioimisensa. No, onhan minunkin munaskuihini kirjoitettu: ”Vaikeneminen on kultaa”. Saarikoski myös muistuttaa, ettemme ole hiljainen vaikeneva kansa. Pari lasia ja kielenkannat taas laulaa.

Tällä viikolla (29.1 ) oli ensimmäinen  Työnohjauksen päivä. Kauppakeskus Redin vapaassa kaupunkitilassa puhuttiin työnohjauksesta. Kokenut työnohjaaja Ari Saukkonen http://www.arisaukkonen.fi/ puhui, kuinka nostaa työnohjauksessa kissa pöydälle ja rohkeudesta puhua.

g2 pöydällä

Saukkonen toi esille työelämän tilanteita, joita ei välttämättä ole helppo tuoda keskusteluun. Tällaisia asioita voivat olla erilaiset tavat tehdä työtä, ikää ja sukupuoleen liittyvät käsitykset, erilaiset arvot, taustat ja työelämän kokemukset. Työyhteisöä voi mietityttää eri kulttuurien tuomat asiat ja sukupuoliseen suuntautumiseen liittyvät ihmetykset. Saukkonen korosti, ettei työnohjauksessa puhuta ominaisuuksista vaan työhön liittyvistä asioista, jotka puhututtavat ja ihmetyttävät. Työnohjauksessa voi opetella rohkeutta puhua ja ihmetellä toista ihmistä arvostaen . Se on myös paikka haastaa itseään ja työtovereita puhumaan ja tuoda esille yhteisiä asioista. Kun voi sanoa oman näkemyksensä ja kokemuksensa tulee samalla kuulluksi ja nähdyksi. Voi muuttaa ajatuksiaan ja ennakkokäsityksiä työkavereista. Rohkea puhuminen lisää yhteistä ymmärrystä työstä ja työnyhteisöstä. Se antaa mahdollisuuden tutkia omaa rooliaan ryhmässä ja välineitä muuttaa niitä, jos on tarpeen. Vaikean asian esille tuonnista ja käsittelystä ohjaa työnohjaaja ammattitaidollaan. Saukkonen toisti karjalaista sananpartta: ”Parempi kerta rytinä kuin jatkuva kitinä”. Rohkea puhuminen ja ajatusten vaihto vähentää ihmisten keskinäistä kyräilyä ja natinaa. Se luo reilua ilmapiiriä, missä työnteko luistaa.

Tällä viikolla on puhututtanut vanhustenhuollon esille tulleet laiminlyönnit. Työntekijät eivät ole uskaltaneet puhua epäkohdista. Työnohjauksessa voi puhua epäkohdista ja niiden vaikutuksesta asiakkaisiin ja työntekijöihin. Asioiden miettiminen voi rohkaista tuomaan julki sen, mikä ennen on pysynyt salassa. Saukkosen mukaan Rohkeus vapauttaa. Mielestäni rohkea puhuminen on kuin heittäisi lastin selästä. Sitten on hiljaisuutta ja asioita määritellään uudelleen. Syntyy toivoa ja toivo luo toimintaa.

Arman Alizad on sanonut: ” Rohkeus on sitä, että jokin on merkityksellisempää kuin pelko.” Työelämässä toivon, että koemme työn merkitykselliseksi ja rohkenemme ottamaan asioita esille, vaikka vähän pelottaisi. Kokemukseni on, että kun vaikeasta asiasta saadaan puhe alkuun, ei loppua meinaa tulla.

Puhutaan ja nähdään toisemme. Vaikeneminen ei ole kultaa ja” tyhmänkin” käy viisaasti puhuessa  askaruttavista asioista. Rohkeita lauseita on kiva kuunnella. Antoisampaa kuin puhe, mistä ei olisi tarve edes puhua.

#työnohjaus #rohkeus #kissapöydälle #työhyvinvointi #pelko #vaikeneminen #puhuminen

 

Satujen lukemisessa kapakassa on päätä ja häntää

Otsikko vie ajatukseni Pekkaan, hännättömään kissaan, jolta rotta oli puraissut hännän poikki. Pekka Töpöhäntä elää elämäänsä monien kissakavereidensa kanssa, joista osa on hyviä ja osa pahiksia. Kun Pekka on pulassa, niin kaverit auttavat.  Pekan rinnalle tulee suloinen Maija Maitoparta.  Pekka on perheen rakastama lemmikki, joka ei kanna kaunaa.  Kun luin ensimmäisen kerran satuja kapakka Oivassa, Pekka oli mukana kavereineen.

Satuja kapakassa – tapahtumien juoni on tarjota ihmisille yhteinen tila kokea sadun maailma ja mahdollisuuden jakaa ajatuksia, joihin sadut vievät. Satujen kuunteleminen antaa mielikuvitukselle mahdollisuuden laukata. Kuunteleminen harjaannuttaa keskittymiskykyä. Välillä ajatukset saattavat harhailla muualle ja palata jälleen satuun. Minulla on ollut samanlaisia kokemuksia, kun olen keskittynyt joogaan ja mindfulness harjoituksiin. Ajatukset seikkailevat ja palaavat aina. Sama voi olla sadun kuuntelemisessa – sinne satuun voi aina palata.

Saduissa on paljon tuttua ja tunnelmallista. Sen kaava on selkeä. ” Olipa kerran” on yleisin alku, jolloin tietää, ettei tämä ole totta, vaan tapahtuu jollekin jossakin. Voitko olla varma, ettei se tapahdu sinulle? Satu voi viedä sinua muistoihin, paikkoihin, ja ihmisten luo. Saatat yllättyä kuunnellessasi, minne ajatuksesi juoksee ja keiden kanssa. Saduissa on selkeä juoni, joka vie. Kiperissä tilanteissa löytyy auttajia ja paha saa yleensä palkkansa. Kertomusten mahdottomista tilanteista selvitään ja useimmiten on onnellinen loppu. Mietin usein, että voiko nämä tarinat yhdistää meidän voimia ja antaa ajatuksiin toivon kipinää. Me selviämme.

Osa osallistujista on jakanut sadun tuomia ajatuksen juoksuja ja osa on halunnut vain satujakuunnella. Satuja kapakassa-tilaisuuksissa on ollut mahdollista tehdä omia käsitöitä, piirrellä ja vaikka kirjoitella. Kuulijoina on ollut kaiken ikäisiä. Kerran eräs poika halusi kuulla Kolme pientä porsasta. Mukanani oli Hanhiemon satuaarre, josta satu löytyi. Sain välittömän palautteen pojalta, kuinka olin lukenut väärän sadun. Poika totesi: ” Äidin lukema Kolme pientä porsasta on ainoa oikea”. Luulen, että kaikilla on mielessä ainoat oikeat sadut. Tapahtumiin on voinut myös tuoda mukanaan toivesadun ja se on luettu. Aina on mahdollista lukea  myös itse. Eräs nainen kertoi, kuinka hän on lukenut paljon lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Hänelle kukaan ei ole lukenut ja hänestä on kiva, että  hänelle luetaan .

Minun lapsuudessa ja nuoruudessa luettiin toisille ääneen. Kun päivän lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli, se jaettiin ääneen lukien. Mehukkaita kohtauksia kirjoissa jaettiin ääneen lukemalla ja kauniita runoja. Nyt on helppo sano, että katsos puhelimesta. Jokin yhteyden säie on muuttunut. Ääneen lukeminen toisillemme on kokemukseni mukaan antoisaa ja levollista. Kuulija voi sulkea silmänsä ja asettua äänen vietäväksi. Sekin on minusta eri asia kuin äänikirjojen kuunteleminen- elävä ääni voi helliä kuulijaansa.

Satujen lukeminen kapakassa vaatii lukijalta jokin punaisen langan. Olen lukenut Tuhannen ja yhden yön  satuja, naistenpäivänä satuja ja tarinoita tytöistä ja naisista, jouluna joulusatuja ja halloweenina Suomen kansan kauhutarinoita. Teemana on ollut Grimmin sadut, joista pidän niiden monitasoisuuden takia. Ystäväni Timo Aarnivalan kanssa olemme tehneet esityksen Lauluja ja satuja sodasta ja rauhasta. Valmistautuminen on hienoa. Olen saanut tutustua suureen määrään satuja laidasta laitaan ja minulle on avautunut valtava kertomusten maailma, johon olen voinut liittyä.

Kapakka on minulle mieleinen paikka lukea.   Minua ennen  kapakassa ovat lukeneet ainakin Kajaanissa Tarja Kerttula ja Oulussa Maria Anneli Moilanen. Minulta on kysytty, että luenko juopoille satuja kapakassa?  Vastaukseni on: No luen, jos ovat paikalla. Kapakkaan kuulijaksi on tullut alkuillasta monenlaisia ihmisiä istahtamaan, kuuntelemaan, jakamaan kokemuksia ja vähän piirtelemään. Keskusteluja en ole ohjannut, vaan ne ovat syntyneet spontaanisti. Ja syntynyt on. Kapakka ei ole paikkana hiljainen. Samaan aikaan, kun luen, siellä tapahtuu, kuuluu supinaa, kilinää, askelia ja puhelimen pirinää. Se ei haittaa, sillä sadulla on oma mahdollisuutensa ja sitä ei elämän äänet häiritse.

 

g matkalaukussa 
Tervetuloa satujen matkalaukkuun!

PS. Olen lukenut satuja  työpaikkojen koulutustilaisuuksissa ja jopa pikkujouluissa. Se onkin sitten oma lukunsa.

Miksi työnohjausta ja coachingia / valmennusta esimiehille ja johtajille

”Johtajien on oltava ihmisluonnon opiskelijoita.” — Alexandre Havard

Arki on useimmiten kiireistä, säntäämistä paikasta toiseen. On muistettava paljon ja haasteita ja kysymyksiä on riittävästi. Miten se aika ja voimavarat riittäisivät vielä istumaan ja juttelemaan, kun on selvittävä päivästä toiseen.

Juuri siksi kannattaa ottaa säännöllinen aika ja tila miettimään, mitä minä oikein mietin ja teen. Mitä minä arvostan, koen ja miten käyttäydyn, etten katoa arjen haasteisiin ja unohdu jonnekin sinne. ”Sinne” unohtunut esimies on kaukana itsestään ja työntekijöidensä arjesta.

Työnohjauksessa voi peilata oman esimiehisyyden monia rooleja ja vahvistaa omaa roolia ja tapaa olla hyvä esimies. Esimerkiksi millainen esimies olet henkilöstöjohtajana ja siihen liittyvissä vuorovaikutussuhteissa?  Millainen rooli sinulla esimiehenä on organisaatiossa, jossa työskentelet vai toimitko yksin esimiehenä? Miten tuet työntekijöitä heidän perustehtävässään? Työnohjauksessa voit miettiä omia arvojasi ja peilata niitä yhteisön ja yhteiskunnan arvoihin ja samalla  omia asenteitasi suhteessa muiden asenteisiin. Keskusteluissa voidaan käydä läpi haastavia tilanteita esim. työntekijöiden ja omien esimiesten välillä ja etsiä vaihtoehtoja ja näkökulmia tilanteisiin. Ihmisillä on mielestäni enemmän voimavaroja ja taitoja kuin kuvittelevat. Niitä täytyy vain vähän kaivella. Tapaamisella voidaan käsitellä työelämän muutoksia organisaatiossa ja yhteiskunnassa ja niiden vaikutusta johtamiseen ja esimiestyöhön. Esim. etätyön laajeneminen voi mietityttää, millaista on etätyön johtaminen ja millaisia taitoja siihen tarvitaan. Puhutaan digitalisaatiostaja teköälystä. Muuttaako ne vuorovaikutusta esimiesten ja työntekijeöiden välillä? Työhyvinvoinnin edistäminen ja jaksaminen ovat myös työohjauksen keskeisiä teemoja. Millaista viestiä annan työntekijöille haastavissa tilanteissa? Työnohjauksen yhtenä tavoitteena voi olla tunnekuormituksen vähentyminen. Kun on hyvin voiva esimies, niin siitä hyötyvät työntekijät ja tietysti myös aiakkaat, ei viimeisinä eikä vähäisimpinä.

Coahing/ valmennus on nopeampi tempoinen prosessi, jossa on selvä tavoite ja menetelmät. Esimiehen ei tarvitse yksin miettiä ideoitaan, vaan niitä voidaan jakaa ja muokata ja kehittää yhdessä.

penkit2

Esimies ja johtaja tarvitsee luovan tilan miettiä ja pohtia työtään ja itseään työssä joko yksin tai yhdessä kollegojen kanssa. Luova vapaa tila ajatella ja jutella lisää luovuutta arjessa ja ongelman ratkaisutaitoja sekä itsetuntemusta. Itsetuntemuksen lisääntyminen lisää ymmärrystä muista ja vuorovaikutussuhteista. Töihin on kiva tulla, kun tietää, mitä tekee ja ymmärtää itseään ja toisia paremmin.

Työnohjauksen ja coahingin/ valmennuksen tavoiteista, työskentelytavoista ja tapaamisten tiheydestä sovitaan yhdessä ja niitä arvioidaan prosessin aikana. Jos et ole koskaan kokeillut, niin suosittelen kokeilemaan.

 

 

Päätoimisen yrittäjän ensimmäinen päivä

oulu 3.9.2018Aloitin tämän päivän Oulussa, rakkaassa kaupungissa. Synnyin sinne, kasvoin siellä ja lähdin sieltä.  Heräsin tänä aamuna siellä ja aloitin uuden yrittäjän ensimmäisen päivän siellä. Sattumalta olin suunnitellut kalenterin näin. Mietin vähän huvittuneena, oliko se sattuma vai jokin tarve hakea vauhtia juuriltani. Tiedän, miten ihimiset siellä puhuvat, kulukevat ja kattovat. Olen muuttanut sieltä pois 20-vuotiaana. Työskennellessäni nyt Oulussa olen samaan aikaan sisällä, jossakin minkä tunnen ja samalla monet asiat ovat etäisiä. Kuulostaa ihan työnohjaajan roolilta.

Vuosi sitten tein päätöksen toteuttaa unelmaani ryhtyä yrittäjäksi. Halusin tehdä sitä, missä koen olevani hyvä, käyttää hyväkseni monipuolista kokemustani, koulutusta ja ammattitaitoa. Halusin haasteita, jossa tarvitaan luovuutta. Koin jo silloin, että tein paljon ”mukatöitä”, mistä nyt puhutaan.”Mukatyö” vei kohtuuttomasti energiaa ja antoi vähän.  Ajatukseni yrittäjyydestä olivat epävarmoja, minulla ei ollut tietoa ja epäilin kykyäni. Vuosi sitten elokuussa, palattuani Oulusta lomalta, istuin pöllähtäneenä Helsingin kaupungin NewCo yrittäjä infossa, minkä jälkeen sain ajan yritysneuvojalle. Sekavat ajatukset saivat keskustelussa muotonsa. Yritysneuvoja rohkaisi jatkamaan, antoi neuvoja liiketaloussuunnitelmasta, rahoitus-, kannattavuus- ja myyntilaskelmasta, eläkkeistä, vakuutuksista, starttirahasta, kilpailutuksista, kirjapidosta ja -pitäjästä ja markkinoinnista. Minulle tuli hallinnan tunne, voin edetä vain asia kerrallaan ja saan apua. Apua ja tukea olen tarvinnut ja saanut. Tiedän myös, mistä tarvittaessa saan sitä lisää.

Merkittävä hetki oli, kun aloin puhumaan suunnitelmastani ääneen. Olin varovainen ja tarkkailin ihmisten reaktioita. Yllätyksekseni sain rohkaisevia palautteita. Ehkä jotkut näkivät parhaaksi olla kommentoimatta. Kannustusten määrä on ollut huima. Epävarmoina hetkinä on löytynyt kuuntelijoita ja rohkaisijoita. Olen onnekas ja kiitollinen näistä tyypeistä. Me ollaan yhdessä naurettu paljon ja unelmoitu mahdottomasta. Mutta mahdoton ei voi muuttua mahdolliseksi ilman unelmointi.

ainola

Markkinoinnin koin ja koen vaativimmaksi. Sosiaalityöntekijänä asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista, puhelinvastaaja on täynnä viestejä ja sähköposti tukossa. Miten ihmeessä joku osaa soittaa minulle? Sitä olenkin ihmetellyt. Asiakkaita on tullut tuttujen verkostojen kautta ja myös tuntemattomien. Joku halusi työnohjaustani Oulusta ja sitten siellä olikin kolme ryhmää ja pian neljäs.  Olen soitellut ja tarjonnut palveluja ja sekin on toiminut. Tärkeintä on ollut olla läsnä satasella, kun tapaa ihmisiä. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita pitkästä ja monipuolisesta sosiaalityönkokemuksesta, työnohjauksen kokemuksista ja täydennyskoulutuksista. Hienoa on kokea, että voin olla avuksi. Tämä puro etsi uomaansa ja löytää väylän.

Kaikki yhteydenotot ja tapaamiset eivät ole johtaneet yhteistyöhön. Kun on kysymys vahvasti vuorovaikutteisesta työstä, niin aika nopeasti intuitiivisen tiedon kautta selviää yhteistyön mahdollisuus. Jollakin lailla ajattelen, että vaikka meidän yhteistyö ei alkanut, he voivat arvioida minun olevan sopiva johonkin toiseen tilanteeseen.  Tapaamisissa olen oppinut eri ammateista, organisaatioista, viitekehyksistä, eri-ikäisistä ja erilaisista ihmisistä. Voin myös vinkata tästä verkosta palveluja muille.  Markkinointi jatkuu ja tietysti minulla on markkinointisuunnitelma, nettisivut ja some, mutta eniten pidän yhteydenotosta puhelimitse.

Jännitin, kun aloin kertomaan suunnitelmistani silloisessa työpaikassa. Useat työtoverit olivat innoissaan ja kannustivat. Minua siunattiin työhuonekaverilla, joka kuunteli ja kuunteli ja sitten taas ihmetteli ja iloitsi, kun tuli joku työtarjous. Oli myös niitä, jotka kauhistelivat, mitätöivät ja eivät oikein osanneet sanoa mitään. Se oli opettavaista. Sain tai jouduin vielä kertaamaan suunnitelmani ja sen mahdolliset kuopat ja esteet. Onneksi osan esteistä voi vain ohittaa ja jatkaa matkaa.  Minun ei tarvitse miettiä, mitä muut tekevät tai ajattelevat, kun itse tiedän, mitä teen ja haluan tehdä. Kun olin puhunut asiasta töissä suunnitelmat muuttivat entistä todemmiksi ja ilmoitin viimeisen työssä olo päivän. Viimeisen työpäivän Facebook postaukseen, tuli sellainen määrä kannustusta ja rohkaisua, että heikkoina hetkinä palaan lukemaan niitä. Kiitos Ihmiset!

Tässä ja nyt minä sitten olen täyspäiväisen yrittäjän ensimmäisessä illassa. Kolme työnohjausryhmää Oulussa takana ja paluu Helsinkiin. Huomenna on yrittäjyyden toinen päivä ja nokka kohti Hyvinkäätä. Pian sammutan lampun tältä päivältä ja huokailen tyytyväisenä muutaman kerran. Noutopitsan loput pitää laittaa jäkaappiin.

Ai niin, starttiraha on myönnetty ja kilpailutuksistakin selvitty.

Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille ja erityisesti mua rakastavalle perheelle! Jatka lukemista Päätoimisen yrittäjän ensimmäinen päivä

Sisäisestä motivaatiosta spiraaliin

Elämän eri tilanteissa olen ihmetellyt halua kirjoittaa ja samalla sitä, etten tartu kynään ja kirjoita. Aivan kuin kynän ottamiseen käteen olisi kilometrien matka. Usein olen toivonut, että kirjoittaminen muuttuisi rutiiniksi, niin kuin moni muukin toivomani asia.  Kirjoittaisin sanoja lauseita ylös ja työstäisin niistä valmiita tekstejä. Luovan kirjoittamisen perusopintojen aikana huomaan, että minulla on laukussa muistikirja, mikä täyttyy aika nopeastikin. Olen siis löytänyt motivaatiota kirjoittamiseen.

Motivaatio on yksi osa luovasta prosessista. Frank Martela kysyy Sari Valton radio-ohjemassa Yle 1:llä mitä haluan tehdä ja miten saan sen tehtyä? Ohjelmassa keskustellaan sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta. Muistan, kuinka yhdessä seminaarissa kuunnellessani Martelaa kirjoittelin ylös, mitä todella haluan tehdä ja mistä koen iloa. Ne olivat asioita, joita ei määrittänyt ulkopuolinen taho. Lista koostui arkisista asioista ja sitten siellä luki haluan kirjoittaa enemmän. Kari Uusikylä (Uusikylä 2015, 83) kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille, puhuu kuinka motiivit aloittavat toiminnan ja suuntaavat sitä. Hän toteaa, kuinka tärkeää on suunnata energia kohti kohdetta ja olla sinnikäs eli kohdallani kohti kirjoittamista. Radio-ohjelmassa Martela kehottaa pysähtymään ja miettimään omaa tavoitetta, tutkimaan omia sisäisiä jarruja, mitä uusia merkityksiä muutos antaisi ja millaisia rutiineita muutoksen toteuttaminen tarvitsee

Motivaatiota lisää, kun tavoite on sellainen, jonka voi toteuttaa ja omaa siihen liittyvät taidot. Harrastaessani tanssia opettaja totesi aina tunneilla, että harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina. Keith Sawyer  (Sawyer 2006, 53) toteaa kirjassaan Explainin creative, että psykologien mielestä sisäinen motivaatiolla on suuri rooli luovuudessa. Luovuus vaatii paljon työtä. Luovat ihmiset eivät ole kiinnostuneita palkkiosta vaan löytävät tekemällä flow-työskentelyn, mikä sinänsä on palkitsevaa ja tuo iloa ja tätä kautta motivoi lisää. Luovuus syntyy sisäisestä motivaatiosta ja ulkoinen motivaatio voi häiritä luovuutta.  Frank Martela puhuu myös, kuinka ulkoinen palkitseminen voi tuhota tekemisen ilon ja nautinnon ja toiminta voi loppua kokonaan.

spiral-staircase-2465446_960_720

(Kuva Pixabay)

Sisäisen motivaation toteuttaminen voi johtaa spiraaliin, jossa onnistuminen luo halun kehittyä ja oppia uutta. Tätä kautta siirtyä seuraavalle tasolle ja ottaa vastaan uusia haasteita. Kun on päättänyt kirjoittaa ja huomaa työskentelyn tuottavan tuloksia se motivoi jatkamaan. Samalla myös sietää epämukavuutta ja sitä, ettei kirjoittaminen aina suju toivotulla tavalla. Takapakkien tullessa mitataan sitoutumista kovaan työhön ja sinnikkyyttä. Ahkera työn jälkeen onnistuminen taas nostaa motivaation seuraavalle tasolle.

Myös Uusikylä (Uusikylä 2012, 99-100) listaa sisäisen motivaation yhdeksi luovuuden piirteeksi. Mielestäni luovuuden eri piirteet sisäisen motivaation lisäksi tukevat toisiaan: rohkeus ja riippumattomuus, kyky kohdata vihamielisyyttä ja ottaa älyllisiä riskejä, kestävyys, uteliaisuus, avoimuus, muutoskyky, kyky syventyä asioihin, kurinalaisuus työssä, kyky keskittyä tehtäviin, hengen vapaus, jota muiden asettamat rajat eivät kahlitse, kyky seurata omia sääntöjä, halu kilpailla ja ylittää esteet. Koen että nämä ominaisuudet ovat keskinäisessä dialogissa, kun luova kirjoittaminen on menossa kohti flow-tilaa.

Uusikylä (Uusikylä 2012,127-130) kirjoittaa Mihály Csikszentmihályin käsiteestä flow, millä tarkoitetaan syvää mieli hyvää ja psyykkisen eheyden tunnetta. Kirjoittaessani olen kokenut hetkiä jolloin itse kirjoittaminen tuottaa mielihyvää. Kirjoittamisen edetessä olen ratkonut prosessin eteen tuomia ongelmia ja ollut tyytyväinen taitoihini ratkaista niitä odottamattomalla tavalla. Tekstin eteneminen on ollut minun vallassani. Kirjoittamisen aikana en ole katsonut kelloa, vaan nauttinut kirjoittamistani sanoista. Kirjoittamisessa on ollut haasteita, jotka ovat vieneet minua epämukavuusalueelle, missä tapahtuu kehitystä.

Motivaation spiraali luovassa työskentelyssä vaatii rutiineja, sinnikkyyttä, ahkeraa työtä, pettymyksen sietoa, palautetta ja flowtiloja.  Spiraalin jatkuessa prosessin vaiheet toistuvat eri tasoilla, eivätkä ole aivan samoja kuin aikaisemmin. Seuraavalla tasolla on uudet haasteet, tarvitaan uusia taitoja ja työskentely voi olla erilaista. Välillä olevat flowtilat motivoivat jatkamaan ja voittamaan omia sisäisiä esteitä. Spiraalimaisessa työskentelyssä en ole täysin varmamillaiseksi tuotos muotoutuu. Prosessi muodostuu inspiroivaksi ja avaa uusia portteja kohti päämäärää ja uusia oppimisen tasoja.

LÄHTEET:

Sawyer Keith R: Explainin Greativity, 2006

Uusikylä Kari: Luovuus kuuluu kaikille, 2015

Valto Sari: Miten ylläpitää motivaatiota muutoksessa, Vieraana Frank Martela ja Maaret tukiainen 16.1.2018, Yle Areena

 

 

 

 

Vapaaehtoisten ilta Mielenterveysyhdistys Helmessä

https://mielenterveyshelmi.fi/

”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.” -Tommi Taberman

 Sain olla mukana Mielenterveysyhdistys Helmen vapaehtoisten illassa 28.11.2017. Paikka toi mieleen muistoja.  2000-luvun alussa opiskellessani työnohjaajaksi tein harjoittelutyönohjauksen Helmessä silloisille työntekijöille. Nyt teemana oli vapaaehtoistyö.

Juttelimme aluksi teemasta, mitä vapaaehtoistyö on antanut. Useimmat totesivat, että ystäviä, ihmisiä, osallisuutta, mahdollisuuden vaikuttaa, harrastuksia, palkkioksi ruokaa ja retkiä, mahdollisuuden kehittyä, päivärytmin ja sisältöä päivään. Joku oli löytänyt myös puolison. Helmestä on löytynyt asioita, joita ei rahalla välttämättä löydä.  Helmen toiminta nähtiin myös yhteiskunnallisesti merkittävänä.  Yhteinen vapaaehtoistyö tekee mielenterveyskuntoutujen elämää tutuksi, luo luottamusta ja karistaa ennakkoluuloja, antaa sosiaalista pääomaa ja voi tuoda oman mielipiteen esille.

Vertaistuki koettiin yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi. Toiminnassa sai olla mukana omien voimien ja kykyjen mukaan sen verran kuin jaksaa omalta sairaudelta. Ryhmissä voi puhua omista asioista ja niistä ei puhuta kylillä. Kaveri hyväksytään sellaisena kuin on. Erilaisia harrasteryhmiä kootaan myös helmiläisten omien kiinnostusten ja taitojen mukaan. Työntekijät auttavat järjestelyissä ja hankinnoissa. Ihmiset tulevat kuulluksi ja voivat toteuttaa itseään. Tilaisuuden aikana todettiin, että Helmessä saa keskustella uskonnosta ja politiikasta, mutta ketään ei saa käännyttää. Ajatusten vaihto voi olla kiivasta.

Velvollisuutena on hoitaa sovittu vapaaehtoistehtävä ja pitää kiinni sovituista asioista. Esteestä ilmoitetaan ajoissa. Vapaaehtoinen saa työntekijöiltä tarvitsemansa tuen ohjauksen ja avun. Vapaaehtoistyössä voi olla oman aikataulun mukaan ja pitää sovitusti taukoja.

Oman osuuteni lopuksi kerroin vielä tiiviisti Frank Martelan ajatuksia kirjasta Valonööri. Miten elää?

  • Tunne itsesi
  • Uskalla toteuttaa itseäsi
  • Vahvista yhteyttä toisiin ihmisiin
  • Tee merkityksellisiä asioita
  • Avaa silmäsi kauneudelle
  • Joku päivä kuolet. Tanssi nyt kun musiikki vielä soi

https://frankmartela.fi/

sammakko

Kuva Kirsi Marttinen,Ernesto Sammakko

Osallistuminen antoi minulle paljon ajateltavaa. Kaikille meille ei ole itsesään selvää, että olemme mukana tässä yhteiskunnan vaatimusten pyörteessä. Helmen toiminta antaa mahdollisuuden kuntoutujille osallistua ja kokea yhteyttä toisiin ihmisiin. Niin kuin Taberman kirjoitti ”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.” Kukaan ei kuntoudu yksin ja tarvitsemme toisiamme joskus enemmän ja joskus vähemmän. Väitän, että jokaiselle löytyy oman kokoinen mahdollisuus tehdä hyvää ja antaa hyvän kasvaa. Tarvitsemme monenlaisia paikkoja olla ja toimia, kokea osallisuutta.

Helmessä on mahdollista toimia myös mielenterveyskuntoutujan tukihenkilönä. Voin vain kuvitella, kuinka antoisa mahdollisuus se on tutustua ihmiseen, jolla ei mennyt ihan niin kuin piti. Tukihenkilönä olo on palkitsevaa ja antaa molemmille yhden ihmissuhteen lisää. Siinä kuulee arvokkaita ajatuksia ja kokemuksia ja luo toivoa ja iloa.  Jos tukihenkilötoiminta kiinnostaa, niin tervemenoa Helmeen. Voit oppia katsomaan maailmaa uudesta kulmasta.

Tutustuin myös mielenkiintoisiin ihmisiin ja erääseen Ernesto Sammakkoon, jonka seikkailuja voi seurata facebookissa.

https://www.facebook.com/p rofile.php?id=100005242307557 .

Mukana oli myös Kaksisuuntaiset ry:n ihmisiä www.kaksisuuntaiset.fi

Illan musiikkianti oli loistavaa Niemikotisäätiön Kulttuuripaja Elviksen bändi Mixed Nuts. Se toi iloa ja valoa sateiseen pimeään iltaan. https://niemikoti.fi/elvis/

Ilta Helmessä vahvisti käsitystä ihmisen voimavaroista vaikeissa tilanteissa. Mielenterveyskuntoutuja on muutakin kuin masentunut, skitsofreeninikko tai kaksisuuntainen. Hän on myös ystävä, puolisi, vanhempi, muusikko, vapaaehtoistyöntekijä niinkuin me ns. terveetkin. Minusta meidän pitäisi olla enemmän yhdessä ja kuunnella toisiamme, ehkäpä iloita, nauraa ja tanssiakkin.

Ja vielä: myös me tavan tyypit voidaan käydä lounaalla Helmessä, ruoka on hyvää ja ravitsevaa!

Seuraavana onkin joulusadut Oivassa 12.12.2017 klo 18.00 https://www.facebook.com/events/715502001953606/

Tervetuloa ja Iloista JOulunaikaa!